Retkireppu
Retkireppu
  • 86
  • 1 234 214
Vaellus Urkin Länsiosissa | Urho Kekkosen Kansallispuisto | Retkeily | Kalastus 2024
Lähdin Urho Kekkosen Kansallispuistoon Kesäkuun ensimmäisinä päivinä ideana tutkia puiston länsiosia sillä Heinäkuun lopussa lähden näyttämään kaverilleni Samille miltä näyttää itäosat. Otin mukaan virvelin ja suunnittelin reittiä mahdollisten kalan saaliiden toivossa. Matkalle osuikin muutama järvi ja lampi joissa kalaa liikkui. Tuli testailtua myös juuri hankkimaani Garmin Inreach Messenger laitetta jonka kanssa viestiminen kotipuoleen ja säätietojen hankkiminen oli vaivatonta. Törmäsin myös viime vuonna Anterinmukassa tapaamaani paikalliseen Eemeliin jonka kanssa kuljettiin jonkin matkaa yhdessä. Iso kiitos Eemelille myös muutamasta hänen kuvaamasta klipistä (mm Telkkä).
Maukkaat retkiruoat osoitteesta retkiruoat.fi. -10% Koodilla "RETKIREPPU10"
Liittymällä kanavan jäseneksi, tuet Retkireppu kanavan toimintaa ja olet edistämässä aktiivista sisällön tuottoa kanavalle.
ua-cam.com/channels/hBPAnbOE1bTbvEp-dttZXA.htmljoin
#vaellus #retkeily #urhokekkosenkansallispuisto #2024 #kalastus
Переглядів: 8 440

Відео

Lauhanvuoren Kansallispuisto | Kahden yön retki
Переглядів 11 тис.Місяць тому
Olen joskus yli kymmenen vuotta sitten käynyt Lauhanvuoren Kansallispuistossa enkä yhtään muistanut kuinka ainutlaatuinen paikka se oikeastaan on. Paljon upeita hiekkapohjaisia lähteitä joista saa raikasta vettä. Muinaisia rantakivikoita, pirunpeltoja ja mukavan helppokulkuista kangasmetsää. Kuvissa näkyy lähdevesipuroja joita Lauhanvuoressa riitti. 😊 Reissulle sattui lähes hellettä. 24 astetta...
Joutsijärvi Sakke Raappanan kanssa | Vaellus Retkeily 2024
Переглядів 10 тис.Місяць тому
Saken kanssa ollaan mietitty yhteisreissua jo pitkään ja nyt natsasi aikataulut yhteen. Kohteeksi valikoitui molemmille tuntematon Joutsijärvi joka kierrettiin parin yön taktiikalla ympäri. Vielä jäi käymättä käpykaartilaisten korsulla ja savupirtillä, mutta muuten saatiin nauttia hyvistä keleistä ja järvimaisemista. Täytyy joskus palata tuonne uudelleen. Saken kanssa jopa mietittiin, että Jout...
Kevättä Teijon Kansallispuistossa | Teijo | Retkeily | Vaellus | 2024 | Q&A
Переглядів 15 тис.3 місяці тому
Eteläisessä Suomessa alkaa lumipeite vähentyä rajusti. Kävin Teijon kansallispuistossa vastaanottamassa kevättä Pääsiäisenä. Ilmat suosi kulkijaa ja toisena päivänä päästiin jopa kolmeentoista lämpöasteeseen. Itsehän olin hieman flunssainen kun reissuun lähdin ja öisin nokka veti niin tukkoon, että tuntui ettei makuupussissa saa happea. Hyvin kuitenkin selvisin vaikka flunssani otti aavistuksen...
Hiihtolomailua Vuokratuvassa | Hossan Kansallispuisto | Retkeily 2024
Переглядів 11 тис.3 місяці тому
Lapsilla oli hiihtoloma joten pitihän sitä jotain pikku retkeilyä keksiä. Käytiin koko perheen voimin Hossan Kansallispuistossa vietttämässä kolme yötä Hossanki vuokratuvassa. Retkipuudelikin pääsi taas mukaan. Syötiin hyvin ja päivät kuljettiin katselemassa paikkoja. Piipahdettiin myös hieman pohjoiseen ja käytiin Valtavaara Pyhävaaran luonnonsuojelualueella valloittamassa Konttainen joka on o...
Talviretki Riisitunturin Kansallispuistossa | Vaellus | Retkeily
Переглядів 19 тис.4 місяці тому
Vietin Laskiaisen ja kaksi yötä Riisitunturin kansallispuitossa. Hiihtelin Soilun laavulle jossa vietin raikkaan 25 pakkasasteen yön laavussa. Nautiskelin kauniista tykkymaisemista ja nautiskelin rennosta oleskelusta talvisessa Etelä-Lapissa. Maukkaat retkiruoat osoitteesta retkiruoat.fi. Koodilla "RETKIREPPU10" -10% Liittymällä kanavan jäseneksi, tuet Retkireppu kanavan toimintaa ja olet edist...
Hiihtoretki Evolle | Paras Retkipitsa | -27
Переглядів 13 тис.5 місяців тому
Käytiin ystäväni Teron kanssa pyörähtämässä parin yön hiihtoretki ahkioiden kanssa Evon retkeilyalueella. Tehtiin hyvää sapuskaa ja nautittiin kirpakkaasta pakkasesta. Kylläpä tuo Evon retkeilyalueen koilliskulma varsinkin on todella hiljainen missä mekin liikuimme. Ketään ei näkynyt eikä näkynyt jälkiäkään. No eipä ihme sillä onhan tuo pikkuteiden talvikunnossapito koilliskulmaan aivan olemato...
Talviretki Seitsemiseen | Vastaillaan katsojien kysymyksiin | Q&A | Retkipuudeli
Переглядів 18 тис.7 місяців тому
Käytiin Hannan ja Retkipuudelin, Topin kanssa Seitsemisen Kansallispuistossa tekemässä yön yli retki ahkioita vedellen viime viikonloppuna. (2.-3.12.2023) Säät oli hienot, mutta kirpakka viidentoista asteen pakkanen joka oli jo siinä rajoilla, että Retkipuudelin kanssa voi retkelle lähteä. Topin mukana olon vuoksi majoitteeksi valikoitui kotateltta titaanikamiinalla. Tehtiin samalla Q&A osio ko...
Peter Roe - Love Theme (feat: Hanna Manni)
Переглядів 6 тис.7 місяців тому
Tässä odotellaan kaikenlaisilta hommilta, että olisi parempi hetki lähteä tekemään joku reissu. Johan tässä alkaa olla ahkiokelit aika etelässäkin. Koska sävellyskanavani käy läpi pientä muutosprosessia niin laitetaan tällainen minun ja Hannan pieni yhteisprokkis musiikkipuolelta tännekkin. Tuli vastaan ihan hieno pianokappale jostain nuottikirjasesta joten ajattelin, että tehdään tästä oma sov...
Liesjärven Kansallispuisto | Kotateltta Nuuksiossa | Hyypiön Vuokratupa
Переглядів 15 тис.8 місяців тому
Jokin aika sitten kävimme ystäväni Teron kanssa piipahtamassa Nuuksion kupeessa, Kattilajärven Ulkoilualueella viettämässä yö Luxe Hercules teltalla ja titaanikamiinalla. Oli mukava ilta hyvän ruoan ja juttujen parissa. Terolla on myös oma kanava nimeltä @ihan_perus jonne hän silloin tällöin tuottaa retkeilyaiheisia videoita. Kattilajärven Ulkoilualueelta siirryin Liesjärven Kansallispuistoon j...
Metsän Elämää | Maakotkat | Golden Eagle | Finland | Luontokuvaus | Nature Photography
Переглядів 4,8 тис.8 місяців тому
Luontokuvaajan Ammatilliset taidot koulutuksessa käytiin Maakotkien ja muiden pikkulintujen touhuja kuvailemassa. Oli hienoa kun lumisade alkoi juuri kun Kotkat saapui paikalle. Lähinnä luontokuvia tuli otettua, mutta ohessa ehdin tehdä pienen lyhytelokuvan kojulta. Maukkaat retkiruoat osoitteesta retkiruoat.fi. Koodilla "RETKIREPPU10" saat 10% alennusta tilauksesi loppusummasta. Liittymällä ka...
Pyhä-Häkki | Yö Poika-Ahossa | Testissä Outin Nano
Переглядів 17 тис.8 місяців тому
Piipahdin yhden yön reissun Pyhä-Häkin Kansallispuistoon Lokakuun alussa. Yön vietin kesäisin lammaspaimen kohteena olevassa Poika-Ahon vuokratuvassa joka olikin mukava kokemus. Nautiskelin kurkien massamuutosta, hienoista vanhoista metsistä sekä tuoreesta espressokahvista. Pyhä-Häkki on kohteena hyvin pieni ja siksi en ollut siellä aiemmin käynyt. Itsehän olen enemmän vaellusihmisiä ja kaipaan...
Oulankajoki | Melonta | Retkeily 2023
Переглядів 16 тис.8 місяців тому
Käytiin Hannan kanssa melomassa ehkä suomen kaunein ja leppoisin melontareitti Kiutakönkäältä Jäkälämutkaan (25km) yhden yön retkenä. Hannalle tämä oli ensimmäinen melontaretki jokiolosuhteissa ja hienosti meni. Tämä melonta reitti on erityisen helppo ja sisältää vain pieniä nivoja ja näin sopii aloittelijoille ja jopa hieman varttuneemmille lapsillekkin. Tehtiin illalla hyvää sapuskaa ja nauti...
Ruskavaellus | UKK | Tuntemattomilla poluilla | 2023
Переглядів 30 тис.9 місяців тому
Kävin syyskuun ensimmäisellä viikolla viettämässä Urho Kekkosen Kansallispuistossa viisi päivää. Ideana tällä reissulla oli käydä vain sellaisissa paikoissa joissa en aiemmin ole käynyt. Hieman ongelmia vaelluksella aiheutti normaalia korkeammalla olleet vedet jotka pakotti muuttamaan reittiä radikaalisti. Oli hienoa kulkea syrjäisimpiä polkuja sekä kulkea paljon poluttomassa maastossa. Leiriyt...
Luontomme Ilmasta | Esitelmä | Kuusamo Nature Photo Festival 2023
Переглядів 6 тис.9 місяців тому
Olen ollut koko 2023 vuoden "Luontokuvaajan Ammatilliset Taidot" - opinnoissa Kuusamo Opistolla ja siihen kuului oman kuvaesityksen pitäminen yhdessä Suomen suurimmista luontokuva tapahtumista. Pidin yliajalle menneen kuvaesityksen täydelle salille ja kerroin juttuja omilta reissuilta niihin liittyen. Kyllähän tuo vähän humoristiseksi meni, mutta hyvin selvisin. Aluksi ajattelin, että ei tästä ...
Melontaretki Lohjanjärvellä | Melonta 2023
Переглядів 10 тис.10 місяців тому
Melontaretki Lohjanjärvellä | Melonta 2023
Ensikertaa UKK:ssa | Vaellus 2023
Переглядів 29 тис.10 місяців тому
Ensikertaa UKK:ssa | Vaellus 2023
Vaellus Ruotsin Lapissa | Abisko
Переглядів 23 тис.11 місяців тому
Vaellus Ruotsin Lapissa | Abisko
UKK Vaellus 100km | Yötön Yö | Retkeily 2023
Переглядів 48 тис.Рік тому
UKK Vaellus 100km | Yötön Yö | Retkeily 2023
Night With Bears | Capercaillie Mating Season | Naturephotography
Переглядів 14 тис.Рік тому
Night With Bears | Capercaillie Mating Season | Naturephotography
Porkkalanniemi | Luontokuvaus | Valkohäntäkauriit | Titaanikamiina
Переглядів 11 тис.Рік тому
Porkkalanniemi | Luontokuvaus | Valkohäntäkauriit | Titaanikamiina
Black Grouse Fighting | Slow Motion | Mating Season | GH6 | Teeren Soidin
Переглядів 3,3 тис.Рік тому
Black Grouse Fighting | Slow Motion | Mating Season | GH6 | Teeren Soidin
Talvitelttailua Syötteellä | Poltin melkein teltan | Armytek Wizard C2 Pro Max
Переглядів 14 тис.Рік тому
Talvitelttailua Syötteellä | Poltin melkein teltan | Armytek Wizard C2 Pro Max
Pyhätunturin ympäri | Voyager Retkiruoat | Vaellus 2023
Переглядів 19 тис.Рік тому
Pyhätunturin ympäri | Voyager Retkiruoat | Vaellus 2023
Glampingia Kintulammilla | Luxe Hercules II | Herkkuruokia Uunissa | Retkeily 2023
Переглядів 20 тис.Рік тому
Glampingia Kintulammilla | Luxe Hercules II | Herkkuruokia Uunissa | Retkeily 2023
Hiihtoretki Hossaan | Winnerwell Uuni | 2023 | Kotateltta
Переглядів 22 тис.Рік тому
Hiihtoretki Hossaan | Winnerwell Uuni | 2023 | Kotateltta
Hiihtoretki UKK-puistoon | Vaellus | Retkeily | Kaamos
Переглядів 18 тис.Рік тому
Hiihtoretki UKK-puistoon | Vaellus | Retkeily | Kaamos
Retki Siikanevalle | Väinö Bunker XXL testi
Переглядів 29 тис.Рік тому
Retki Siikanevalle | Väinö Bunker XXL testi
Sanginjoen Luonnonsuojelualue | Vaellus | Retkeily 2022
Переглядів 17 тис.Рік тому
Sanginjoen Luonnonsuojelualue | Vaellus | Retkeily 2022
Kauhaneva-Pohjankankaan Kansallispuisto | Pikkujoulut | Retkipuudeli | Retkeily 2022 | Vaellus
Переглядів 9 тис.Рік тому
Kauhaneva-Pohjankankaan Kansallispuisto | Pikkujoulut | Retkipuudeli | Retkeily 2022 | Vaellus

КОМЕНТАРІ

  • @akkariarj
    @akkariarj Годину тому

    Kiitos taas hienosta videosta, ja 11000 onnittelua!🥂💕

  • @iikori.
    @iikori. 2 години тому

    En ihan heti ollut vakuuttunut tipattoman reissun kehumisesta kun samalla seurasin tarkasti ilmeitä kasvoilla🤭 Loistava video jälleen ja kalaakin tuli. Iso kiitos!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 2 години тому

      @@iikori. 😃 Kiitos

  • @villemononen5303
    @villemononen5303 2 години тому

    Kiitos.

  • @hohhoijjaa
    @hohhoijjaa 3 години тому

    Jälleen parasta reissuvideota! Ilo ilman viina on teeskentelyä, jopa retkeillessä.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 3 години тому

      @@hohhoijjaa Joo 😃

  • @elinatuomi
    @elinatuomi 4 години тому

    Jälleen kiva katella leppoisaa, kiireetöntä etenemistä hienoissa maisemissa. Lintukuvaukset ihania ja muutenkin luonto pääosassa, kiitos kovasti! 😊🐧🌲⛺️🔥☀️

  • @mikahonkanen7595
    @mikahonkanen7595 4 години тому

    Mintun toimitus oli kyllä aivan upea teko, arvostan suuresti!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 4 години тому

      Oli kyllä. Meinasin kyllä sanoa perisuomalaisen sanonnan että "Ei minun takia tarvitse", mutta kyllähän tuo hyvältä maistui sitten hyvässä seurassa :D

  • @seppoheinonen
    @seppoheinonen 5 годин тому

    Kiitos videosta. Täytyy melkein ittekin jossain vaiheessa kokeilla noita läntisiä (lähi)alueita. Jotenkin vaan aattelee, että mitä kauemmaksi, sen parempi.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 5 годин тому

      Sama se vähän itselläkin. Kyllä se itäurkissa on parempi erämaan tuntu. Toki hienoja paikkoja on lännessäkin :)

  • @Mika-l7m
    @Mika-l7m 9 годин тому

    Et sitten nähnyt sitä kuskattua soraa siinä 3 minuutin kohdalla kuvan oikeassa reunassa😂 se kapea baana.....

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 7 годин тому

      @@Mika-l7m kyllä mä sen näin. Kohta roudataan taas lisää sillä oli säät rikkonu sen aika huonoksi paikoitellen 😃

    • @Mika-l7m
      @Mika-l7m 6 годин тому

      Viime kesänä ajoin pyörällä Rautulamelle mutta en sitä uutta sorastettua baanaa kun ei ollut silloin vielä valmis. Pääsihän tuota alkuperäistä reittiäkin pitkin😀​@@Retkireppu

  • @ape6563
    @ape6563 10 годин тому

    Hieno video jälleen kerran. Mutta vähän oli flegmaattinen tunnelma, kuten itse totesit. Helteessä vaeltaminen vaikuttaa. 😅

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 7 годин тому

      @@ape6563 Kiitos 😊

  • @ihan_perus
    @ihan_perus 16 годин тому

    Olipa hieno video! Ja hienoja miehiä siellä päin -miestä ei jätetä pulaan erämaassa! 😀

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 16 годин тому

      @@ihan_perus Kiitos 😊

  • @timoanttila1389
    @timoanttila1389 19 годин тому

    Hienoa rainaa jälleen kerran kiitos from rollaukko ukko

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 19 годин тому

      @@timoanttila1389 Kiitos 😊😊

  • @irmapaakko1804
    @irmapaakko1804 19 годин тому

    Kiitos rauhallisesta ja todella hyvin kuvatusta matkasta.Joku se vain tekee niinkö tuntee aidosti.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 19 годин тому

      @@irmapaakko1804 Kiitos 😊

  • @maijamiettinen279
    @maijamiettinen279 20 годин тому

    Huomasin että sinulla on nyt MSR merkkinen pieni yhden hengen teltta ja minä ostin joskus vuosia sitten ohimennen Retkiaitasta samanlaisen teltan joka sattui olemaan ikkunassa näytillä,jos joskus sattuisi tarvitsemaan,mutta se on ollut jo monta vuotta,enkä osannut enkä ehtinyt sitä silloin koota ja nyt se on ollut odottamassa,milloin kokoan sen vaikka ihan kokeeksi,jos joskus tarvitsen sen johonkin käyttöön,kun on pieni ja näppärä.Voisitko jossakin retkivideollasi jossakin esitellä sen kokoamisen,kun en ole koonnut minkäänlaista telttaa aikoihin.🤔

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 20 годин тому

      Miksipäs ei :) Tuo teltta on MSR Carbon Reflex 1. Aivan käsittämättömän hyvä yhden hengen teltta ja on kevyt. Kiiloineen ja keppeineen päivineen vain 660 grammaa. Kulkee nykyään minulla jokaisella yksin vaelluksella sulan maan aikaan :)

    • @maijamiettinen279
      @maijamiettinen279 20 годин тому

      Nimemomaan on kevyt kuljettaa,mutta täytyy tunnustaa,että olin ihan solmussa niiden keppien kanssa miten sen saan kootuksi.Jos saat siitä jonkun ohjevideon,niin olen kiitollinen.😊

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 20 годин тому

      @@maijamiettinen279 Joo voin ens kerralla kuvata yksityiskohtaisemmin kun on seuraava yksin vaellus :)

  • @tonimakinen4723
    @tonimakinen4723 20 годин тому

    Moi vaan. Hienoo settiä taas kerran. Mitäpä jos tekisit tuosta Garminista oikeen oman videon ? Laitteen toiminta, käyttökustannukset ym. Eli jos painat tuota sos nappulaa niin mitä sen jälkeen tapahtuu.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 20 годин тому

      Ei huono idea. Sos nappulaa painamalla mulla on vain teoria tietoa. Mutta siitä menee hätäilmoitus Garminin johonkin 24/7 hätäkeskukseen ja sen jälkeen ne kyselee viesteillä mahdollisia lisätietoja ja sen mukaan koordinoi millaista apua tarvitaan ja konsultoi paikallisia toimijoita. Olen kuullut, että se toimii hyvin. Pitäs enemmän perehtyä siihen, ja vaikka haastatella ihan jotain Garminin edustajaa :) Mullahan on myös Garminilta sellainen vakuutus joka maksaa 59€ vuodessa. Se kattaa pelastuskuluja ympärimaailman 150 000 dollariin asti. Suomessahan tuo on pääosin ilmaista mutta jossain ulkomailla voi joutua maksamaan kopterikyydistä tuhansia.

  • @petrikuula634
    @petrikuula634 21 годину тому

    Herra lääkintämies!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 21 годину тому

      @@petrikuula634 Lämäri saapui onneksi lopussa 😄

    • @petrikuula634
      @petrikuula634 20 годин тому

      @@Retkireppu Jep, onneksi combat medic Eemeli hoiti homman! ;)

    • @eemelifranssi2296
      @eemelifranssi2296 19 годин тому

      @@petrikuula634 piti hakea nesteytykset potilaalle ettei joudu evakuoimaan 😝

  • @leenapesonen1184
    @leenapesonen1184 21 годину тому

    Kiitti videosta Peter..mukavaa jutustelua ja nythän sinulla oli seuraakin..kalaakin tuli..et ihan päässyt " raitistumaan" kun kaveri järjesti pullon.. ja Hannan sydänkarkit maistuivat..❤

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 21 годину тому

      @@leenapesonen1184 Joo kaverit ja puoliso pitää huolen etten pääse laihtuu 😃

  • @tomu1983
    @tomu1983 21 годину тому

    Taas odotus palkitaan, ja 5/5 video sunnuntain päätteeksi pyörimään 👍 Lepposta menoa 👌

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 21 годину тому

      @@tomu1983 Kiitos 😊

  • @petepee4301
    @petepee4301 22 години тому

    Sekö ei Heikki halunnut videolle. Mainitsi että näki sinut...

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 22 години тому

      Ei kun Heikki kävi vain pikaisesti morjestamassa ja meni omaan paikkaan :) Jos olisi jäänyt missä itse olin niin olisin kyllä kuvannut Heikkiäkin :)

    • @petepee4301
      @petepee4301 21 годину тому

      @@Retkireppu Ihan hyvin toimii tuo Alko Lapissa😁

  • @kukkiajamakuja2834
    @kukkiajamakuja2834 23 години тому

    Olipa kiva video. Hyviä ystäviäkin näköjään noilla reissuilla löytyypi. 😊

  • @kalliopoika
    @kalliopoika День тому

    Olin samoihin aikoihin Porttikoskella ja Puilakkalammella. Ensimmäisen vaelluksen tein 23.5.2024. Painelin Saariselältä suoraan Kotakönkäälle 28 kg rinkan kanssa. Rautulampi oli vielä jäässä ja tunturilla aika paljon lumia.

    • @mattiL
      @mattiL 17 годин тому

      Kävikkö samoilla silimillä rajalla kääntymässä ko vauhthin pääsit? Olin näkevinhän että lapoit kiviä rephun Lokan Alen Muurivaaran laiassa. Vishin liian kevyt takka? Ja mitä sie kuiten kairalla tehit kesämettässä...?

  • @sepponevala3159
    @sepponevala3159 День тому

    olihan taas hieno video, nuo droone otokset varsingin. tälläisesenä päiväreissaajana kysyisin,että riittääkö yksi kaasupatruuna tuon pituiselle reissulle ruuan valmistukseen?

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 23 години тому

      Kiitos. Joo hyvin riittää yksi jopa 230g kaasu pullo. Itse kun en valmistele sillä ruokia vaan keitän vain vesiä jollon se riittää hyvin. Nyt lähtee myös yksi 230g kaasu viikon vaellukselle käsivarren seuduille.

  • @tapio7133
    @tapio7133 День тому

    Hädässä ystävä punnitaan! Minttuhuikka oli just paikallaan!

  • @Vapaallajalalla
    @Vapaallajalalla День тому

    Sulla on kyllä todella komeaa kuvausjälkeä ja värimäärittely kaunista, sävyt kohdillaan! 👏🏼 Yhteisellä retkellä huomasin ettei se kuvausjälkikään synny ihan vain liipaisinta painamalla vaan ammattimies kameran takana. 👌🏼 Ps. Onnea kalasta, siitä se hiljalleen lähtee 👌🏼

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      Kiitos! Mä kuvaan Panasonicilla V-Log profiililla ja tähän videoon laitoin vain yhden LUT:in (Caleb Hoover UA-cam Punch for V-Log) enkä mitään muuta. Jos sun kamera kans kuvaa V-Logia ni suosittelen kokeilemaan :) On aika hyvän näkönen väri out of the box. Laitan sulle mailiin.

    • @Vapaallajalalla
      @Vapaallajalalla 16 годин тому

      ​@@Retkireppu Kiitos paljon!

  • @user-pp4uh3ck6y
    @user-pp4uh3ck6y День тому

    Olihan teitä tubettajia..neljä..eemeli..marko ja herra x..ja sinä..😊

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      Joo törmäsin KariHeikki kanavaan myös tuolla :D

  • @user-pp4uh3ck6y
    @user-pp4uh3ck6y День тому

    Joskus -70 luvun alussa hiihdin joulun ja uudenvuoden välissä kivipään kämpältä puilakkalammen/-kurun kautta porttikoskelle ja sieltä taimenlammen kautta kiilopäälle. Ja kuivanmaan reissuja samalla reitillä. Osuit kulasjoen ylitykseen 👍..muistoja muistoja..hyvä video 🤠

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      @@user-pp4uh3ck6y kuulostaa hyvältä seikkailulta 😊 Kiitos 😊

  • @katial-ri2sd
    @katial-ri2sd День тому

    Kiitosta vaan, olipa taas mukava olla mukana matkassa kotosohvalta😊 Elokuussa huudeille myös, tosin päiväretkeilyä vain. Kiinnostava uutuus tuo satelliittiviestin. Tuo turvaa seikkailijoille.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      Joo kyllä tuo lähtee matkaan lapin vaelluksille jatkossakin. :)

  • @jyrkituominen4000
    @jyrkituominen4000 День тому

    Oliko sulla uudet kengät vai enkö ole ennen huomannut. Jossain vaiheessa kalvolliset vaelluskengät lensi nurkkaan ja tuli Viking saappaat. Odottaako saappaat märempiä kelejä vai mikä on nykyään tämä kenkäpolitiikka? Kiitos seikkailusta!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      @@jyrkituominen4000 Joo jos ei oo kovin sateita luvattu niin silloin ultralight kengillä lähden. Jos sateita paljon niin saappaat. 😊

  • @havuja_outdoors
    @havuja_outdoors День тому

    46:20 Mullahan kans ukk:ssa lähellä tahvontupaa gps väitti, että olen polulla. Todellisuudessa se karttaan merkitty polku meni n. 100m päässä 😅. Hetki sen jälkeen tulikin ilmoitus heikosta signaalista.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      Joo mikähän siellä häiritsee. Liekö maaperässä jotain metallia :/ Vai elsoa rajan takaa.

  • @MarkoMyllymaki
    @MarkoMyllymaki День тому

    Iso kiitos Peter mainoksesta!🙏 Arvostan💪

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      @@MarkoMyllymaki ollos hyvä. Pitää kollegoita tukea 😊

    • @user-ex1wh1pc1z
      @user-ex1wh1pc1z 21 годину тому

      Isosti kiitoksia videosta oli mukaveri osan matkaa mukana, onnea 11 seuraajasta❤😊

  • @SuperSkoski
    @SuperSkoski День тому

    51:30 ...Minttu hyvässä seurassa... Mikä tapahtuu UKK:ssa, se jää UKK:n. 🤭

  • @ELARETKESSA
    @ELARETKESSA День тому

    Tuttuja maisemia alkuosa viime kesältä. Parin viikon päästä uudelle reissulle urkkiin. Kiitos videosta!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      @@ELARETKESSA Hyvää reissua 😊

    • @ELARETKESSA
      @ELARETKESSA День тому

      @@RetkireppuKiitokset. Yritetään tehdä videotakin sitten

  • @eemelifranssi2296
    @eemelifranssi2296 День тому

    Urkin minun mielestä tylsimmästäkin osasta tulee hieno reissu kun on hyvä vaelluskaveri. Kiitos seurasta 🙂

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      @@eemelifranssi2296 Kiitos samoin 😊

    • @mattiL
      @mattiL 17 годин тому

      Jo mie vain kummatki kelpuuttasin samalle asennolle. Eemeli teki, niinko väärtit ruukaa.

  • @SaijaTuupanenFani1988
    @SaijaTuupanenFani1988 День тому

    @Retkireppu 😊😊😉 Upea Video ja Maisemat

  • @SurviveTheNorth
    @SurviveTheNorth День тому

    tätä olikin taas ooteltu! Ite en malta oottaa jotta pääsee urkkiin oikee kunnolla, kesäkuussa kävin vaan Kiilopään huiputtamassa :)

    • @Retkireppu
      @Retkireppu День тому

      Kiitos! Joo kyllä sinne on aina hieno palata tutkimaan paikkoja :)

  • @Leima1
    @Leima1 День тому

    Siellä vaihtui porukka joka ylläpitää noita paikkoja ja sen jälkeen on tota siivottomuutta tullut tonne tuurunkankaalle. Vanha porukka huolehti että siellä oli roskiksetkin jokka ne kävi säännöllisesti tyhjentämässä.

  • @Jarmo60
    @Jarmo60 6 днів тому

    Oliko kamiinassa ns. Termostaatti lämmitys eli se laittaa puita, jolle tulee kylmä 😊 Armeija aikana moinen systeemi oli käytössä. "Loppusodassa" kipinämikkona nukahdin teltan lämmössä, ulkona -16 C pakkasta ja ennen sitä tunti mettää vartioimassa. Ei ihme että nukahdin. Kamiinan äkkiä tulet, ettei muut herää kylmään. Paloöljyä kamiinan ja tulitikku perään, oli hyvä ettei teltta palanut. Varmaan metriset lieskat löi piipusta taivaalle 😎. Sen jälkeen tein puu kapuloista pallin, missä istua, jos nukahti, niin kaatui. 😊

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 6 днів тому

      Ei ollu. Yöllä ei kamiina pala turvallisuus syistä ja kaikki saa nukkua rauhassa. Makuupussi lämmittää 😊

  • @Jarmo60
    @Jarmo60 6 днів тому

    Mistä tuon aurinkokennon voi hommata?

  • @942mattu
    @942mattu 10 днів тому

    Hyvä video. Kävin itse vuosi sitten kyseisessä kansallispuistossa, ja teimme porukalla sen terassikierroksen. Jostain syystä täysin missasin nuo kaikki hienot lähteet ja purot! Täytynee lähteä käymään uudestaan....

  • @pekkaiso-herttua2496
    @pekkaiso-herttua2496 20 днів тому

    Kiitos hyvästä kuvauskokonausuudesta ja kivasta tunnelmasta.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 20 днів тому

      Ole hyvä ja kiitos 😊

  • @DarkAge69
    @DarkAge69 23 дні тому

    Oispa upeeta joskus omalla vaelluksella kuulla kun jossain kaukaisuudessa soi Finlandia upeasti huilulla ja sitten arvuutella mielessään että onkohan siellä Retkireppu vai Raappanan Sakke kun soittaa. Löysin sun videot äskettäin ja katsellut niitä pikkuhiljaa kaikkia läpi ja iso kiitos kun teet näitä ❤

  • @juhasakari725
    @juhasakari725 24 дні тому

    Hei, Peter. Kuvasin nyt alkukesästä ensimmäistä kertaa 4K videota, ja totesin, että neljä vuotta vanha kotikoneeni ei oikein jaksa pyörittää videoeditoria 4K:na. Millaisella myllyllä pyörität editoria? Kiitos jo etukäteen, ja kiitos kaikista videoista, mitä olet tänne tarjoillut. T: Juha

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 24 дні тому

      Magix vegasia käytän, mutta mitä ikinä käytätkin niin googlaa se ohjelma ja "render proxy" perään. Alkaa rullaamaan previkka kuva.

    • @juhasakari725
      @juhasakari725 24 дні тому

      Olisin enempi kiinnostunut rautapuolesta; prosessori, muisti, kiintolevy, näytönohjain. Mutta mielenkiintoista tietää tuo softakin.

  • @henrihesse1142
    @henrihesse1142 24 дні тому

    17:00 Olin viime vkloppuna Liesjärvellä ja tosta Hyypiön kaivosta oli pumpun kahva kadoksissa. Helv että meinas mennä hermot! Hyttysiäkin oli ihan pirusti, niin paljon et paikallaan ei voinut olla. Sain lopulta vettä kuitenki

    • @Retkireppu
      @Retkireppu 24 дні тому

      Okei. Jotain ilkivaltaa ilmeisesti 🤔

  • @i7Qp4rQ
    @i7Qp4rQ 28 днів тому

    Vanhoissa kartoissa löytyy myös Kirkkotunturi tältä paikalta, joka nykyisin on 7,5km. länsi-lounaaseen, hieno paikka sekin: matala "puolitunturi". Oma arvio tuosta nimestä on, että kukkulan muoto etelästä muistuttaa hieman jonkin suuren kirkkoon verrattavissa olevan rakennuksen harjakattoa. Tn. Riisitunturi, eli riisi tundra on "oikeampi", ja paremmin perusteltu myös. Kitkankyläläisillä (metsäsaamelaiset) on luultavasti olleet omat nimensä, harmi kun ne ovat kadonneet (?). Minulla saamenkielentaito on mitätöntä ja saamen sukuni on vähän eri suunnalta muutenkin, joten en osaa kovin paljoa paremmin tuota selvittää. Nuo muut myöhemmät nimet, kuten rietas ja rääpäisy yms. minua hieman vaivaa. Etteikö olisi voitu vähän "family friendlympiä" keksiä. Vaikkapa Riisin Riemukas yms. Ensimmäisen kerran kävin tuolla 89 tai 90. Eijollu aivan sama meiniki silloin. Oli käytännössä metsästysmaastoa ja sitä tuolloin harrasteltiinkin noilla nykyisillä "sora-alueillakin", tosin ei tuolla ylhäällä koskaan ole kyllä isosti metsästettävää ollut. Tuolloin oli vielä mukavasti nähtävissä entinen hevoskärrytie joka on tullut Karjalaisenniemestä Tolvaan, aika läheltä tunturin huippua n. 400m korkeudelta jos oikein muistan. Outoa sinänsä, luulisi että hevosille raskas reitti on ollut tuo. Nykyisin tuo eteläisempi sorastettu polku menee suunnilleen samaa reittiä jonkin matkaa. Paljon on tuollapäin ja pohjoisempana noita unohtuneita/muutettuja nimiä. Eräs on Pallaksen Lehmäkero, joka on noin melko varmasti 1940 jälkeen ilmaantunut karttoihin. Muistelisin että vanhemmissa kartoissa oli joku aivan toinen nimi tuolle. En vaan saa millään päähäni että mikä, eikä googlen kautta oikein onnistu. Pitäisi varmaan jonnekin arkistoihin suunnistaa...

  • @tuubissa
    @tuubissa 29 днів тому

    Kiitos taas videosta ☺️ Itsekin packraftilla tässä Helsingin edustalla alkukesään / -kevääseen pari reissua heittänyt lähisaarilla ja molempina kertoina ilman ulkotelttaa. On kyllä,todella kiva nukkua ja herätä, kun näkee luonnon ympärillään. Tykkään 🙂